perjantai 16. joulukuuta 2011

E-kirjoja voi ladata Suomessa näistä kaupoista

E-kirjojen yleistyminen Suomessa näkyy paitsi tuotevalikoiman jatkuvana kasvuna myös kauppojen lukumäärässä. Vuoden 2011 lopussa löysin verkosta 10 kauppaa, jotka myivät suomenkielisiä e-kirjoja. Kahdeksan kauppaa toimittaa e-kirjat EPUB-muodossa asiakkaiden laitteille ja kaksi kauppaa edellyttää asiakkaiden lukevan valitsemansa kirjat internet-yhteyden yli. Yksi kaupoista toimii vain Applen mobiililaitteilla.

Koko luettelo Suomen e-kirjoja myyvistä verkkokaupoista löytyy täältä.

lauantai 8. lokakuuta 2011

Viisi syytä miksi pysyä paperikirjoissa

Painettu kirja on kätevä symboli mielenosoituksissa ja mielenilmauksissa.
Painetun kirjan saattoi lainata tai antaa jollekin toiselle.
Paperisen kirjan elämänkaaren päätöspiste voi olla muodonmuutos leikkikaluksi.

Nämä olivat omia suosikkejani jutussa, jossa löydettiin viisi syytä pysyä tutussa paperisessa kirjassa e-kirjan sijaan.

lauantai 21. toukokuuta 2011

Kirjan signeeraus digitaalisena aikana ei olekan läpihuutojuttu

Tätä harvoin tulee ajatelleeksi, mutta monelle lukijalle kirjailijan nimikirjoituksen saaminen kirjaan on hieno muisto. E-kirjaan sellaista signeerausta ei kuitenkaan voi tehdä. Vai voiko? Tässä jutussa kerrotaan yhdestä teknisestä ratkaisusta e-kirjan signeeraukseen.

Samalla voi miettiä mitä tehdään kirjahyllyillä, kirjastoilla ja kirjakaupoilla.

torstai 13. tammikuuta 2011

E-kirjoista paneelikeskustelu kirjastossa

Suurten kaupunkien kirjastot ovat kehityksen kärjessä kun teknologia on muuttamassa kirjallisuutta. Kirjastot paitsi lainaavat e-kirjoja, myös lukulaitteita, joilla sähköisiä kirjoja voi lukea. Kirjaston oma rooli tulevaisuudessa mietityttää myös ja tästä aiheesta Espoon kaupunginkirjasto järjestikin vuoden 2010 lopussa suuren paneelikeskustelun Entresse-kirjastossa.

Paneelikeskustelun parhaat palat videolähetys on tallessa ja katsottavissa tällä sivulla.